There`s no religion that could save me, no matter how long my knees are on the floor.

Se tuli ihan yhtäkkiä odottamattomana.

Ku puun takaa ja äkkiä.

Tarvittiin pitkä aika, monta lääkäriä, osastojakso ja satoja haavoja ennenku se tiedettiin.

Siis se että mikä mulla on.

 Tänään mä kuitenkin sain ihan yhtäkkiä diagnoosin.¨

Ja tässä se on nyt sitten ;

Kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Vaikka sitä syytä on kauan haettu ja mietitty, ja nyt se tiedetään, mun olo 

ei ole helpottunut.

Oikeastaan koko jutun paino ja ahdistus liittyy siihen yhteen sanaan. Häiriö.

Lopullinen sellainen.

Mun pitäis opetella elämään sen kanssa koko loppuelämä. Tällä hetkellä en näe ittelläni minkäänlaista

tulevaisuutta. Kaikki tuolla edessä on harmaata. Mä en tahdo syödä lääkkeitä ikuisesti.

Mä oisin halunnut parantua edes jossain vaiheessa. Mä en halua enää yhtään jaksoa sairaalassa;

mistä mä vasta eilen selvisin pois.

Niinku toi kuva kertoo, mä en oikeen osaa itkeä. En osaa surra.

Mulla on vaan tää kipu rinnassa. Ahdistus.

Onneks mulla on siihenki kohta lääkkeet. Nehän ratkasee kaiken.