Melt my heart to stone.

Mulla ei oikeen oo ollu energiaa kirjottaa pitkään aikaan, en tiedä miksi. Toisaalta, musta ei tunnu että mulla ois mitään suurempia masennuskausia, varsinki ku tota lääkettä sillon kuukaus sitten nostettiin. Aluks se tuntu siltä ku ei tuntis mitään, nyt se on jo onneks tasottunu.

Nyt ihmiset, vastatkaa mun kysymykseen :

Kuinka kauan ihmistä voi rakastaa ja kuinka monta kertaa siihen ihmiseen voi rakastua aina uudelleen ja uudelleen? 

No, juttu on nyt kuitenkin niin että luulin päässeeni yli jo eräästä ihmisestä, mutta kun ei. Oon nyt kohta ollu tässä tilanteessa yli vuoden. Oon aivan varma, että mulle ei oo ketään muuta ja se on mun only one. Ihan oikeasti, sitä kauniimpaa olentoa en oo koskaan nähny, ei oo muutenkaan ketään ihanampaa tyttöä, kuin se. Aika kornia, tiiän, mut silti. Voisin vaikka odottaa 20 vuotta ja voisin vaikka luvata etten sinä aikana olis kenenkään muun kanssa.

Ei tässä voi muuta sanoa kun että rakkaus on helvetinmoista tuskaa, varsinkaan jos en saa sua. 

Haluaisin et vaan tietäisit et kuinka paljon sua muute btw rakastan. Haluun että uskot sen.

"I need you. I don`t wan`t anyone else. I love you."

And you think you really know me.

Mulla on ollu jo vähän aikaan mielessä yks asia. Millä mitataan se, että tuntee oikeasti toisen ihmisen? 

Mulla ei ole mitään hajua. Ei ole mitään ärsyttävämpää, kun se että joku muu tulee sanomaan että, "mä tiedän että et ota tätä tosissasi" tai "mä tunnen sut jo niin hyvin..".Mikä kukaan on sanomaan mitä toinen ihminen tuntee,tietää tai ajattelee? .Kukaan ei voi lukea kenenkään ajatuksia tai tunteita.. Ainakin itse voin rehellisesti sanoa, että sitten kun on viettäny mun kanssa aikaa 4 vuotta, voi vasta sanoa että tuntee mut. Mulla on ihan liikaa koloja ja kuoppia ja haudattuja tunteita ja ajatuksia, mitkä pitäisi kaivaa, ennenkuin oikeasti tuntee mut, tietää mitä mä tarvitsen,ja mitä mä haluan ja kaipaan.  Tällä hetkellä mä kaipaan jonkun joka tuntee mut. Tajusin kuummiskin, että en tiedä että kuka tuntee mut oikeesti, anyone ? Entä jos en itsekkään tunne itseäni niiden kaikkien minujeni alta? Entä jos oma äitinikään ei enää tunne minua ? Onko kukaan koskaa edes tuntenut? 

Mä haluaisin myös tuntea ihmisen siinä lähellä,jos se on siinä. Nykyään tuntuu kuin tuijottaisi tyhjää kuoppaa ja yrittäisi vaivaisesti saada jotain tunnetta aikaan. Jotain edes. Oikeestaan mun olo on ei mikään. Toisaalta juuri nyt tekisi mieli itkeä. Ja jälleen kerran huutaa maailmalle "älkää jättäkö, älkää jättäkö mua enää yksin tänne"

-"mä tiesin että enkelit on kieroja kuin rinkelit"

Kuvat: we ♥ it

You could be happy.

Oon kyllästynyt tähän ikävään,kylmään ja sanattomaan. En sua tahdo enää muistaa. En tahdo sua edes tuntea. Hukuit mieleni kuvitelmiin, et ole todellinen. Silti enemmän kuin mitään muuta, sinut tahdon vierelleni, Pelastajani.

Kyynelvirta. Ilmeisesti loputon.

No,ei voi mitään.

Don`t tell me that it`s over.

Mulla on ollu jotenki sairaan sekava ja outo päivä. Oikeestaan mulla ei oo energiaa kirjottaa paljon mitään tänään.

Sain kummiski ihan mahtavan idean. Rupeen ratsastaa, 

ku en jaksa mitään muutakaa liikuntaa harrastaa.

Harmittaa ku jäi eilen mp3 linkkaan, en varmasti tuu saamaan

sitä takas. Musiikki ku sattuu olemaan yks tärkeimpiä

asioita mun elämässä. Fuck yeah.

[x] Kinosti

Nothing compares 2 you.

Voiku oiskin jotenkin mahollista että jossain vaiheessa palaisin takaisin todellisuuteen.

Oikeastaan ainoa asia minkä mä tarviin,on se pelastava enkeli, joka voin olla vaan mä.

Mut mä en halua, että mut jätetään yksin. Musta tuntuu että oon yksin vaikka oisin ihmisten

keskellä.Välillä tuntuu että ainoa asia jolla pääsen todellisuuten on kipu.Silti jotenkin jaksan 

muiden keskellä hymyillä, vaikka ei tekisi mieli edes pitää silmiä auki. Silti tekis mieli vaan 

huutaa maailmalle että ottakaa mut kiinni ja älkää jättäkö mua enää yksin. En haluu enää pärjätä.

Yksin.

She reminds me of you.

Eilen en jaksanu blogata,olin aika väsyny ja muutenki oli niin hemmetin "mahtava" päivä.

Eilen:

Tajusin kävellessäni vesisateessa että mun rakkaimmissa

ja tällä hetkellä ainoissa kengissä on pohjassa reikä.

Ihana tunne ku kävelee koko päivän märissä sukissa.

Tapasin pitkästä aikaa vanhaa tuttua,oli tosi mukavaa

jutella pitkästä aikaa ♥

Menin illalla kävelemään sateeseen ja annoin kyynelten virrata.

Tänään:

(silti kyllä olin siellä) 

kohta laulutunnille♥

ja lisää joskus myöhemmin varmaan.

kuvat We ♥ it

Autumn is finally here ♥

kuva:we♥it

Mikään ei oo ihanampaa, kun ensimmäinen iltakävely syksy-iltana! pitkästä aikaa tuntu, että sain oikeasti happea ja pystyin hengittämään ja ajattelemaan selvästi. Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani,vaikka monet sitä ihmettelevätkin.Kuumat kesät ja sen sellaiset eivät oo yhtään mun juttu, tuntuu vaan että kuumuus ja kaikki tunkeutuu pään läpi ja tukehtuu. Tää oli tän viikon ehdottomasti yks positiivisimmista jutuista, ja vaikka en siihen jaksaisi oikein uskoakkaan, niin ehkä niitä vielä tulee lisää. Toivotaan niin, mun täytyy vaan haluta toivoa.

                                                                                   

We fall.

                                                          In love with this! ♥ Nomy♥
                                                          ps. [x] kinosti

   

The hardest part

Back to business. Nyt on sitten kotiviikonloput vietetty, kuinka ihanaa onkaan päästä huomenna kouluun.

kauas pois sinusta kävelin, pois syksyiseltä kadultani.

Kyyneleesi poskillani tunsin, tunsin sinut siinä,lähelläni.

En sua satuttaa halunnut, en sua unohtaa voi.

Tuolla ylhäällä, pilven päällä,mä sua katselen.

Odota minua, silloin olen kokonaan sinun.

kuva: we ♥ it

When the night falls.

                                                                     

Puhuessani iltasella erittäin pitkän ja raskaan puhelun rakkaimman ihmisen kanssa, oivalsin elämän totuuksia jälleen kerran. Oon aina jotenki kuvitellut kaiken tän ajan mitä oon asunut poissa kotoa, että jossain tuolla on pelastava enkeli joka pelastaa mut, on mulle se tuki ja turva mitä tarviin ja kaikkea muutakin ja eikä koskaan jätä. Tajutessani että kaikki tämä on ollut vain harhakuvitelmaa,-voitte kuvitella- kuinka murruin siitä. Loppujen lopuksi ihminen on itse oma pelastajansa. Mietityttää vain se, että miten jaksan nostaa itseni ylös taas täysin eläväksi ihmiseksi. Onneksi elämässäni on ihmisiä, jotka kulkevat rinnalla, joiden kanssa voin jakaa asioita edes jotenkin. He eivät vain ole pelastavia enkeleitäni. Kukaan ei ole, olen itse oma pelastava enkelini,siivet vain pitäisi korjata.
-Hold your head up high,and this pain will die,somehow,somewhere,just dry.

Lonely Day.

Edellä oleva kuva ei voisi paremmin kuvata fiilistäni. Tämä päivä on ollut yksi yksinäisimmistä päivistä pitkään aikaan. Toisaalta yksinäisyydessä ei ole mitään vikaa, varsinkin kun auu paikassa jossa on 7 muuta nuorta, jotka eivät ole sinulle edes sukua, ja paikassa jonne tulee joka päivä uusi aikuinen pitämään meistä huolta. Oikeastaan tänään on ollut paljon helpompi ajatella ja hengittää. Ah, sitä ajatusten määrää mikä liikkuukaan päässäni. Tänään mielessäni on ollut erityisesti vähän liiankin hyvä suhde ystävääni, jääkaappiin. Suhde on jopa niinkin hyvä, että alan jo ikävöimään 5.luokkaa, jolloin olin hieman alipainoinen. On ollut itselleni vaikeaa myöntää asiaa, että syön täyttääkseni tyhjän aukon sisältäni. Harmittaa vain,että kyseisestä toiminnasta on tullut jo jokapäiväistä, ja energiaa ei oikeastaan riitä muuhun kuin nousta ylös sängystä, lähteä kouluun, ja siitä sitten takaisin paikkaan, joka ei ole oikeasti mun koti. Ja siellä sitten taas ollaan sohvaperunana ja mussutetaan.Joskus mietityttää se, että miksi ihminen jolla on emetofobia, syö itsensä ähkyyn niin että sitten sitä ollaan taas huonovointisia ja pelätään oikein kunnolla. Joskus tosin joku rakas ystäväni saattaa tulla piristämään päivääni, mutta harvoin, sillä enhän minä voi mihinkään lähteä, kun ne ohjaajat on nyt vaan mitä ne on. Asiaahan ei tietysti helpota se ,että asuu keskellä korpea, tai niin minä ainakin sen luokittelisin. Tuntuu jo paremmanlta saada kirjoitettua tää kaikki tähän. Joskus sitä tulee jopa ikävä sitä aikaa, kun asuin vielä kotona. Se koti oli silloin vain vähän rikki.

I want it all !

                                                   
Luettuani muutaman tunnin ihmisten blogeja tänä tylsänä lauantai iltäpäivänä, päätin itsekki kohentaa oloani bloggaamisen avulla. Oloni kohentamisena tarkoitan lähinnä sitä, että haluan jakaa ihmisten kanssa elämäni surkeiden sattumusten sarjan, parhaat hetket ja huoleni. Kuvia mulla ei oo, muutakun näitä vanhoja mitä tänne saattaa ilmestyä, syyttäkää kameraani joka päätti pettää minut.
ps. Rakkaat ihmiset, jos ette todellakaan jaksa kuunnella tilitystä elämästä,joka ei ole tällä hetkellä miellyttävää,älkää vaivautuko ♥