Edellä oleva kuva ei voisi paremmin kuvata fiilistäni. Tämä päivä on ollut yksi yksinäisimmistä päivistä pitkään aikaan. Toisaalta yksinäisyydessä ei ole mitään vikaa, varsinkin kun auu paikassa jossa on 7 muuta nuorta, jotka eivät ole sinulle edes sukua, ja paikassa jonne tulee joka päivä uusi aikuinen pitämään meistä huolta. Oikeastaan tänään on ollut paljon helpompi ajatella ja hengittää. Ah, sitä ajatusten määrää mikä liikkuukaan päässäni. Tänään mielessäni on ollut erityisesti vähän liiankin hyvä suhde ystävääni, jääkaappiin. Suhde on jopa niinkin hyvä, että alan jo ikävöimään 5.luokkaa, jolloin olin hieman alipainoinen. On ollut itselleni vaikeaa myöntää asiaa, että syön täyttääkseni tyhjän aukon sisältäni. Harmittaa vain,että kyseisestä toiminnasta on tullut jo jokapäiväistä, ja energiaa ei oikeastaan riitä muuhun kuin nousta ylös sängystä, lähteä kouluun, ja siitä sitten takaisin paikkaan, joka ei ole oikeasti mun koti. Ja siellä sitten taas ollaan sohvaperunana ja mussutetaan.Joskus mietityttää se, että miksi ihminen jolla on emetofobia, syö itsensä ähkyyn niin että sitten sitä ollaan taas huonovointisia ja pelätään oikein kunnolla. Joskus tosin joku rakas ystäväni saattaa tulla piristämään päivääni, mutta harvoin, sillä enhän minä voi mihinkään lähteä, kun ne ohjaajat on nyt vaan mitä ne on. Asiaahan ei tietysti helpota se ,että asuu keskellä korpea, tai niin minä ainakin sen luokittelisin. Tuntuu jo paremmanlta saada kirjoitettua tää kaikki tähän. Joskus sitä tulee jopa ikävä sitä aikaa, kun asuin vielä kotona. Se koti oli silloin vain vähän rikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti